Moni miettii miten laihtua, niin myös tänään teille tarinansa jakava Outi. Hänelle sokeri oli tunteiden turruttaja, paras ystävä ja suuri lohtu, kunnes hän löysi paljon terveempiä keinoja huolehtia itsestään.

Olen ollut sokerin ja herkkujen syöjä lapsesta asti, niin kauan kuin muistan. Mukavin lapsuusmuisto oli kun äiti toi kauppa-autolta herkkuja ja sain käpertyä sängylle herkuttelemaan ja lukemaan jännää kirjaa. Tylsät ja ikävät hetket täytin syömällä herkkuja, ja ikäviä hetkiä riitti kun koulunkäynti oli rankkaa.

Kotiin päästyäni ensimmäiseksi menin kaapille etsimään lohduketta sokerin muodossa. Juhlapäivät ja synttärit, kaiken pääosassa olivat herkut, millaista hyvää sai sillä kertaa syödä. Tekemiset olivat toisella sijalla.

Teini-iän aikoihin alkoi sitten painontarkkailu ja laihdutuskuurit. Oli kaalikeittodieettiä, munanvalkuaisdieettiä, milloin herkkulakkoa. Niitä jaksoin aina muutamasta päivästä pariin viikkoon jonka jälkeen repsahdin taas.

Lue myös: Miten ruokariippuvuudesta voi vapautua?

Outi mietti miten laihtua

Vuosien varrella kiloja kertyi kymmeniä liikaa. Laihdutuskuureja yritin pitää silloin tällöin mutta aina palasin herkkujen pariin. Herkut olivat ystävä, lohtu, söin iloon, suruun ja kaikkiin tunteisiin. Ikäviä tunteita yritin tukahduttaa syömällä ne piiloon ja auttoihan se hetkeksi. Ahdoin suun sekä mahan täyteen ja pääsin sokerikoomaan, jolloin en jaksanut ajatella.

Viisi vuotta sitten olin 50-vuotias ja päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. Aloin laskemaan Painonvartijoiden pisteitä ja mietin miten laihtua. En jaksanut sitä kuin pari viikkoa, koska oli alituinen nälkä ja huono olo.

Sitten löysin vähähiilihydraattisen ruokavalion, karppauksen. Sillä sain syömiset kuntoon ja pudotin melkein 39 kg. Herkut palasivat ensin muutaman kuukauden, sitten muutaman viikon välein ja lopulta herkuttelu alkoi olla jo jokapäiväistä. Päivät söin oikeaa ruokaa, mutta vähemmän, jotta herkuille jäi tilaa.

Illalla otin herkkuja hyvillä mielin, olinhan syönyt kiltisti aamusta asti. Iltaa kohti tunnekuorma kasaantui painamaan mieltä, joten herkut olivat oiva palkinto ja lohduke koska oli perheessä tullut sanaharkkaa tai oli tylsää, ikävää, stressiä tai mitä tahansa.

Kaikesta oli hyvä vetää syy sokerin käytön jatkamiseen. Ajatukset pyörivät vain sokerissa ja kellonajassa, jolloin saisin taas syödä sokeria. Mieleeni ei mahtunut mitään muuta. Suoritin kotityöt ja pakolliset tekmiset ärtyneenä nopeasti pois tieltä, sillä mistään muusta en saanut mielihyvää kuin sokerista. Ja sitähän kului aina enemmän ja enemmän.

Lue myös: Ylipaino vaivasi Mariaa vuosia – ratkaisu ei ollut laihdutuskuuri, vaan sokeriaddiktion hoito

“Miksi minä en voinut ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla ilman sokeria?”

Mikä minussa oli vialla? Miksi en pystynyt nauttimaan herkkuja kohtuudella, vaan jos otin yhden herkun kahvin kanssa kylässä, kotimatkalla piti koukata kaupan kautta ja ostaa kori täyteen herkkuja, suolaista ja makeaa? En tiennyt miten laihtua pysyvästi.

Niitä käperryin kotona syömään niin kauan että olin ähkyssä ja herkut loppuivat. Siinä sitten aina päätin että huomenna pistän itseni kuriin ja lopetan mokoman roskan syönnin. Tunsin itseni epätoivoiseksi, kun kierre vain jatkui.

Mietin miksi olen näin saamaton etten pysty pitämään itseäni kurissa ja olemaan niinkuin muutkin? Inhosin itseäni ja lihavuuttani. Inhosin sitä että tunsin itseni tyhmäksi ja arvottomaksi.

Siinä pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä että olen samalla tavalla riippuvainen sokerista kuin alkoholisti on viinasta. Jos ottaa vähän, pitää kohta ottaa enemmän. Selasin netissä tietoa sokeririippuvuudesta ja törmäsin ADDIX-sivustoon. Sieltä luin asioita jotka kolahtivat heti: Hetkinen, tässähän puhutaan just minusta, ja tällekö on olemassa ratkaisu?

Liityin ensin ilmaiseen haasteeseen olla ilman sokeria kuukauden. Alkuinnostus oli todella vahva, ja ryhmässä olevien ihmisten ajatusten lukeminen ja omien jakaminen antoi voimia jokaiseen päivään olla ilman herkkuja. Pari viikkoa meni hyvin, sitten alkoi tuntua että no kyllähän mä tämän osaan, hyvin menee, ja voin mä nyt jo pikkusen ottaa ja olla normaalisti kuten muutkin ihmiset!

Kuinkas kävikään. Sokeri vei taas pari päivää mennessään. Olo oli kauhea, fyysiset mahakivut, turvotukset ja ällötykset tulivat heti takaisin. Mieli oli mustaakin mustempi. Eikö minusta taaskaan ollut mihinkään vaikka kaikkeni yritin?

Lue myös: Meksikolainen texmexpannu

Sitten päätin osallistua ADDIX® -ohjelmaan. Mietin ja pähkäilin että jos en onnistu sittenkään, menee rahat hukkaan ja kaikki toivo on menetetty. Osallistuin kuitenkin enkä ole hetkeäkään katunut.

ADDIX® -ohjelmasta olen saanut niin paljon työkaluja käyttööni etten olisi osannut edes kuvitella. Sokeririippuvuuden katkaisuun ja hoitoon ei pysty yksin, siihen tarvitaan tietoa ja työkaluja ja toisten samaa tietä kulkevien apua ja tukea.

Opin että sokeririippuvuus on sairaus, samalla tavalla kuin alkoholismi tai mikä muu hyvänsä. Ja siihen on olemassa hoito. Hannamari on opettajana oivallinen, hän on tiukka mutta lempeä, päättäväisesti ohjaa meitä oikeilla sanoilla, ei syyllistä vaan kertoo paremman keinon tunteiden ja asioiden käsittelyyn ja vaikeiden hetkien yli pääsemiseen. Kaikista tuntemuksista hänelle voi kertoa rehellisesti, ei tarvitse pelätä eikä hävetä vaan hän kuuntelee ja ymmärtää, ja kertoo taas keinot päästä asiassa eteenpäin.

Loppupeleissä se työ on meidän jokaisen tehtävä itse tykönämme, mutta ilman Hannamaria ja muita intensiiviin osallistuneita ihmisiä sen työn tekeminen on miltei mahdotonta.

Kun pakonomaiset miten laihtua -ajatukset vaihtuvat aitoon vapauteen

Suosittelen lämpimästi jokaista joka taistelee sokeririippuvuuden kanssa, ottamaan askel parempaan elämään ja osallistumaan intensiiviin. Sitä apua, tukea, tietoa ja työkaluja mitä intensiivistä saa oman elämänlaadun parantamiseksi, ei voi rahassa mitata.

Oma toipumiseni on vielä kesken. Haasteita riittää ihan päivittäisissä tilanteissa: joku sanoo jotain ikävää tai tulee jokin yllättävä tilanne eteen jonka aiheuttamat tunteet olen painanut piiloon sokerilla aiemmin. Nyt pitää osata ottaa aikalisä ja käyttää oppimiani keinoja sekä käyttää vertaistuen apua tilanteen ylipääsemiseen.

Ryhmän positiivinen energia ja toisten apu on todella arvokasta. Jokainen meistä käy näitä samoja ajatuksia ja tunteita läpi, ja aina joltain saa sen avun ja sanan mitä just sinä hetkenä tarvitsee mutta ei hoksaa ajatella itse.

Vieläkin silloin tällöin tulee surullinen olo kun olen joutunut luopumaan sokerista ja herkuista jotka olivat ne asiat joihin turvauduin, mutta joskus elämässä on vain jätettävä entiset ystävät ja asiat taakse ja jatkettava matkaa, sitä omaa polkua parempaan tulevaisuuteen.

Elämänlaatu on parantunut jo tässä kuudessa viikossa, kun sokerin turruttamat aivot alkavat toipua ja mieli on kirkkaampi. Sitä alkaa huomata mitä kaikkea muuta hyvää mitä elämässä on jo nyt ja tulee olemaan. Asioita jaksaa tehdä ja on kiinnostusta harrastuksiin ja ympäristöön ja toisiin ihmisiin ihan eri tavalla kuin ennen.

Samoin fyysiset oireet ovat poissa, keho tuntuu terveemmältä ja kevyeltä. Jotkin muutokset tapahtuivat heti, toiset vie aikaa kuukausia ja vuosia.

Jokainen päivä jonka selviän ilman sokeria on se parempi päivä. Eikä huonompaan tee enää mieli palata.

Olen todella kiitollinen ja iloinen tästä mahdollisuudesta katkaista haitallinen riippuvuuden kierre ja saada elää vihdoinkin terveempänä, vapaana sokerin orjuudesta.

Outi L, 56 v.

Lue myös: Mitä ylipaino ja ulkonäkö eivät kerro sokeriaddiktioon liittyvästä toipumisesta?

Epäiletkö, että sinulla voi olla sokeriaddiktio? Sokeriaddiktio on sairaus, jota on mahdollista hoitaa. ADDIX® -hoitomalli perustuu neljään kulmakiveen: tietoon, toivoon, tahtoon ja toimintaan. Pysyvään hoitotulokseen tarvitaan näitä kaikkia.

Prosessin keskiössä on tunnistaa ja muuttaa haitallisia käytösmalleja, oppia tuntemaan mielihyvää luonnollisin keinoin ja rakentaa yhteyttä muihin samaa matkaa käyviin. Jos et tiedä miten laihtua tai kuinka ottaa seuraava askel päästäksesi irti sokerista ja prosessoiduista hiilihydraateista, varaa ilmainen 30 minuutin kartoituspuhelu tästä.