Olen 40-vuotias nainen, jonka sokeriaddiktio alkoi jo lapsena. Lapsuudessa tunteista ei paljon puhuttu ja välittäminen näytettiin leivonnaisten ja herkkujen kautta. Kun tähän yhdistettiin kiltin tytön syndrooma, niin tunteiden käsittely sokereita syömällä tuntui loogisimmalta vaihtoehdolta.
Sätin itseäni, että miten ihmeessä voinkaan olla NÄIN hölmö ja saamaton. Tiedän miten minun pitäisi syödä, mutta en kuitenkaan pysty sitä tekemään. Olen kokeillut vuosien saatossa mm. Painonvartijoita, paastoa, pussikeittoja, rasvasieppari-pillereitä, karppausta, ketogeenista ja karnivore-ruokavaliota.
Päädyin ADDIX hoitomallin pariin kärsittyäni useamman vuoden ajan pahasta IBS:stä, joka johti lopulta todella voimakkaisiin kipuihin. Olin jo itse huomannut suoran yhteyden sokerin ja kipujen välillä. Pyrin jo välttämään sokeria, mutta tiesin sortuvani takaisin sokerien pariin heti kun kivut olisivat hellittäneet joksikin aikaa.
Ensimmäisellä tapaamisella jännitti ja pelotti. Entä jos en olekaan SUGAR-kartoituksen mukaan sokeriaddikti? Mikä minussa sitten olisi vikana, jos vain kuvittelin addiktioni? Mutta totuus oli (onneksi) toinen ja addiktio todella selkeä.
Helpotuksen jälkeen seuraava tunne oli ahdistus ja pelko. Enkö oikeasti saa enää ikinä syödä sokeria? Eikö tämä olekaan hetkellinen kuuri, jonka jälkeen voisin jälleen syödä suklaata? Miksi juuri minun pitää elää näin, kun kaikki muut voivat syödä mitä haluavat? Mitä minä muka voin syödä? Voinko enää koskaan syödä ulkona? Entä juhlat? Työpaikalla ruokailu? Miksi minä? Miksi näin?
Sokeriton taipaleeni alkoi kesällä 2020 ja nyt minulla on takana kahdeksan kuukautta raittiutta. Tärkein mitä koen saaneeni, on tunne siitä että Hannamari ja muut ADDIX-hoitomallin käyneet ovat taustalla tukenani. Voin kertoa rehellisesti miten minulla menee ja laittaa viestiä, jos tuntuu että meinaan repsahtaa.
Haastavinta on ollut kohdata läheiset kyläreissuilla ja huomata, miten valtava merkitys monelle on saada syötettyä vieraille sokerillisia herkkuja. Se, että kilttinä tyttönä vedän itse rajat ja sanon, että kiitos, mutta nämä eivät kuulu ruokavaliooni.
Toinen haaste on ollut pyrkiä muistamaan ennakointi: syödä etukäteen ja valmistella eväät mukaan, jos olen kauemmin pois jääkaapin ääreltä. Kun kova nälkä ei pääse yllättämään, on sortumisen vaara pienempi. Kolmas haaste on ollut käsitellä omia tunteita. Väsymystä, kiukkua ja ahdistuksen tunteita ei voikaan enää turruttaa suklaalla ja jäätelöllä, vaan ne täytyy ihan oikeasti kohdata.
Itselleni on äärimmäisen tärkeää tietää, että Hannamari ja ADDIX-hoitomallin läpikäyneet kanssa-addiktit ovat taustalla ”turvaamassa selustani”. Se rohkaisee minua pysymään oikealla polulla. Hannamarin ohjaustyyli on selkeä ja lämmin, ei-syyllistävä mutta kuitenkin jämäkkä.
Toki ohjaukseen osallistuminen ja sen onnistuminen vaativat itseltäni raakaa rehellisyyttä – kukaan ei voi pakottaa minua välttämään sokereiden käyttöä paitsi minä itse. Mutta olemalla rehellinen itselleen ja sitä myöten myös Hannamarille, on ADDIX hoitomallin avulla oikeasti mahdollista saada katkaistua sokerikoukku ja ymmärtää mitä elimistössä tapahtuu.
Maria
•••
Epäiletkö, että sinulla voi olla sokeriaddiktio? Sokeriaddiktio on tila, jota on mahdollista hoitaa. Toipumisprosessin keskiössä on tunnistaa ja muuttaa haitallisia käytösmalleja, oppia tuntemaan mielihyvää luonnollisin keinoin ja rakentaa yhteyttä muihin samaa matkaa käyviin. Jos et tiedä kuinka ottaa seuraava askel päästäksesi irti pakonomaisesta sokerin ja prosessoitujen hiilihydraattien syömisestä, varaa ilmainen 30 minuutin kartoituspuhelu tästä.
Opi mikä sokeriaddiktio on ja kokeile ADDIX®-ruokavaliomallia.
ilmainen
@addix.fi Instagramista löydät ajankohtaista tietoa addiktion holistisesta hoidosta.
© hannamari rahkonen | Addix 2021
ADDIX® tarjoaa konkreettisen avun sokeriaddiktiosta ja siihen liittyvästä monialaisesta pakkomielteestä toipumiseen.
[…] Lue myös: Ylipaino vaivasi Mariaa vuosia – ratkaisu ei ollut laihdutuskuuri, vaan sokeriaddiktion hoito […]
[…] Lue myös: Ylipaino vaivasi Mariaa vuosia – ratkaisu ei ollut laihdutuskuuri, vaan sokeriaddiktion hoito […]