Vapaudu hallitsemattomasta syömisestä ADDIX® -ohjelman avulla ja suuntaa kohti merkityksellistä elämää

Tuntuuko sinusta, että tiedät miten pitäisi syödä, mutta et silti pysty lopettamaan tiettyjen hiilihydraattien syömistä?

Löydätkö itsesi ilta toisensa jälkeen syömisen jälkeisen syyllisyyden keskeltä, vaikka päätit aamulla aloittaa uuden elämän?

Oletko kokeillut monia eri keinoja kontrolloida syömistottumuksiasi tai laihtua, mutta ollut kykenemätön omaksumaan mitään ruokavaliota elämäntapana?

Jos olet, kysymys ei ole siitä että olisit huono, tyhmä tai saamaton ihminen. Sinulla ei myöskään ole vähemmän itsekuria kuin muilla. 

Minä ja kymmenet asiakkaani olemme huojentuneet sen ymmärtämisestä, ettei järjetön syömiskäytös ollut koskaan oma valinta eikä siten omaa syytä. Kysymys oli sokeriaddiktiosta, jonka vuoksi aivot toimivat eri tavalla kuin muilla ihmisillä.

Sinäkin voit saavuttaa stabiilin hyvinvoinnin tilan, jossa vaikeaa oloa tai tunteita ei enää tarvitse turruttaa ylensyömisellä, ruoan rajoittamisella tai laihduttamalla.

Sokeriaddiktion hoitoon on olemassa vanhentumattomat ja tehokkaat työkalut, joiden avulla myös kykenet selviämään elämän stressaavista tilanteista ilman hyvinvointisi sabotoimista sopimattomilla ruoilla. Jo kymmenet ovat vapautuneet ruoan ikeestä ADDIX® -menetelmän avulla ja pystyvät toimimaan vihdoin itsensä parhaaksi. Tämä muutos on mahdollinen myös sinulle.

Oletko valmis lopettamaan pakonomaisen syömiskäytöksen ja saavuttamaan aidon vapauden?

Autan sinua vapautumaan hallitsemattomasta ja pakonomaisesta syömisestä, painon kanssa jojoilusta ja kehovihasta aivotoiminnan ymmärtämisen ja biokemiallisen korjaamisen, käytösmuutosten, stressinhallinnan ja rajojen vetämisen avulla.

Ymmärrät sokerin, hormonien ja välittäjäaineiden merkityksen riippuvuuden suhteen. Opit tukemaan toipumista yksinkertaisilla itsehoitokeinoilla ja yksilöllisellä ruokavaliolla.

Muutosmotivaatiosi kasvaa diagnostisen SUGAR® -kartoituksen avulla ja siirryt “kaikki tai ei mitään” -mentaliteetista “yksi päivä kerrallaan” -ajatteluun.

Saat tehokkaat työkalut, joiden avulla vapaudut syyllisyydestä ja pääset nopeasti irti ruokahimoista. Mielialasi tasoittuu ja energiatasosi nousevat. 

Valmistat mielesi, kotisi ja läheiset muutokseen, varaudut vieroitusoireisiin ja elät ensimmäiset haastavat viikot läpi ryhmän ja Hannamarin tuella. Tärkeimpänä tekijänä oivallat miksi sokeriaddiktioon liittyvä hallitsematon syömiskäytös ei ollut koskaan syytäsi, vaan pelkkää seurausta siitä miten sokeri vaikuttaa aivoissasi.

Siirryt aiemmin käyttämistäsi – vain fyysisiin muutoksiin pohjautuvista – keinoista käytöksesi todellisiin juurisyihin pysyvien tulosten saavuttamiseksi.

Saat vanhentumattomat työkalut, joiden avulla opit tunnistamaan hallitsemattoman syömiskäytöksen aktivoitumiseen vaikuttavat tekijät, tunnistamaan fyysistä repsahdusta edeltävät vaiheet ja keskeyttämään addiktiokäytöksen. Et yritä enää pärjätä yksin, vaan osaat ja haluat turvautua tarvittaessa muihin.

Ymmärrät mitkä ovat sinulle yksilöllisesti haastavimpia korkean riskin tilanteita, joissa olet aiemmin repsahtanut. Tunnistat riippuvuuteen liittyvät valheelliset ajatusmallit ja alat kartuttamaan itsetuntemustasi.

Opettelet tunnistamaan tunteitasi ja ottamaan ne vastaan ilman turrukkeita. Alat oivaltaa syvällisesti sen millainen merkitys päivittäisillä itsehoitorutiineilla on sokerittomana pysymiseen. Omaksut terveitä stressinhallintakeinoja.

Omaksut juuri sinulle toimivan, yksilöllisen toipumisstrategian, jota kykenet noudattamaan yksi päivä kerrallaan loppuelämäsi ajan. Kerrytät jatkuvasti uusia onnistumisen kokemuksia ja saat voimakkaan kokemuksen omasta pystyvyydestäsi. 

Saat elää todeksi sen miten positiivisesti toipuminen vaikuttaa niin fyysiseen terveyteesi (jaksaminen, laihtuminen, ulkonäkö) kuin tunne-elämääsi (tyyneys, tasapaino ja kärsivällisyyden lisääntyminen) ja ihmissuhteisiisi (rajat, kyky kommunikoida omista tarpeista).

Kykenet priorisoimaan oman hyvinvointisi myös paineisissa ja haastavissa elämäntilanteissa siten, ettei sinulla ole tarvetta käyttää sokeria/ruokaa ikään kuin tyynynä itsesi ja elämän välissä.

Olet itsesi puolella kaikissa päätöksissäsi ja kykenet tekemään elämänvalintoja, jotka tuovat aitoa merkityksellisyyden tunnetta.

Vaihe 1: Fyysiset muutokset

Vaihe 2: Käytösmuutokset

Vaihe 3: Syvempi toipuminen

Vapautuneet ylensyömisestä, ahmimisesta, tunteisiin syömisestä ja turhasta ruoan rajoittamisesta

Saaneet voimavaroja olla läsnä lasten, puolison ja ystävien kanssa sekä toteuttaa itselle tärkeitä asioita

Oppineet hallitsemaan stressiä, keskeyttämään addiktiokäytöksen ja turvautumaan muihin ihmisiin

Vapautuneet pakonomaisista ruokaan/painoon liittyvistä ajatuksista ja syyllisyydestä

Ymmärtäneet, etteivät he ole huonoja tai itsekurittomia, vaan syy syömistottumuksiin johtuu poikkeavasta aivotoiminnasta

Päässeet eroon sokeriaddiktion oireista kuten ylipainosta, ärtyneisyydestä, aloitekyvyttömyydestä ja ahdistuksesta

ADDIX® -ohjelman avulla asiakkaani ovat...

"Olen ollut sokerin ja herkkujen syöjä lapsesta asti. Täytin tylsät ja ikävät hetket syömällä. Painontarkkailu ja laihdutuskuurit alkoivat teini-iässä.

Olen kokeillut mm. kaalikeittodieettiä, munanvalkuaisdieettiä, herkkulakkoja, Painonvartijoita ja vähähiilihydraattista. Niitä jaksoin aina muutamasta päivästä pariin viikkoon jonka jälkeen repsahdin taas.

Vuosien varrella kiloja kertyi kymmeniä. Ruoka oli ystävä ja lohtu – söin niin iloon kuin suruun. Inhosin itseäni, lihavuuttani ja sitä että tunsin itseni tyhmäksi sekä arvottomaksi. Mietin vuosien varrella usein mikä minussa on vialla, kun en pysty nauttimaan herkkuja kohtuudella.

Päätin vuonna 2021 osallistua ADDIX® ohjelmaan enkä ole katunut hetkeäkään! Olen saanut niin paljon työkaluja, etten olisi osannut edes kuvitella.

Hannamari on opettajana oivallinen, kuunteleva, ymmärtävä, lempeä, päättäväisesti oikeilla sanoilla ohjaava eikä hän syyllistä, vaan tarjoaa toimivia keinoja tunteiden ja vaikeiden hetkien käsittelyyn.

Hänelle voi kertoa kaikista tuntemuksista rehellisesti ilman pelkoa häpeästä. Elämänlaatuni on parantunut, mieli on kirkkaampi ja saan elää vihdoinkin terveempänä, vapaana sokerin orjuudesta.

Sitä apua, tukea, tietoa ja työkaluja, jotka ADDIX® ohjelmasta saa oman elämänlaadun parantamiseksi, ei voi mitata rahassa.

Suosittelen jokaista sokeririippuvuuden kanssa taistelevaa ottamaan askeleen parempaan elämään ja osallistumaan tähän ohjelmaan."

Outin, 56 v., kokemus addix -ohjelmasta:

lue tästä outin koko tarina.

Näin asiakkaani kertovat matkastaan:

"Teit mahdottomasta mahdollista ja uraa uurtavaa työtä. Annoit minulle valoa jota en ymmärtänyt tarvitsevani, en tiennyt mikä oli vialla. Jokin puuttui, mutta eihän sitä osannut arvata että ratkaisu voi olla näin selkeä. Se on selkeä, vaikkei missään nimessä helppo ja koko elämänpituinen. En kykenisi mihinkään näistä ilman SINUA Hannamari. Miten voisin koskaan sinua tarpeeksi kiittää? Siihen ei riitä sanat. Kiitän, että olet tullut elämääni ja tästä tiedosta miten voin voida paremmin."

– Jenni, kolme vuotta raittiutta takana ADDIX® -ohjelman avulla